You are viewing
kissamummot's journal
![]() | |||||||
|
Kevät tulee ja villakoirat tulee näkyviin nurkista. Me ajateltiin että läksiäiset pitää pitää ja ne pidetään vappuna. Niin hyvät pirkeet pidetään että pikku Tirkko nykii ja isompi laulaa.
|
|||||||
![]() | |||||||
|
Eilen tapahtui kummia. Eräs mummo, kenties allekirjoittanut, vapautui ja sekosi. Ja asiaanhan ei liittynyt todellakaan mikään alkoholipitoinen, siis ei! Tosin olisi sekin tietysti ollut mahdollista. Tylsyys siis tuottaa jotain ihmeen kohtauksia tälle mummolle, joka hyppi pitkin tissialleytä ja muita asunnon sopukoita. Ja lausui samalla kummallisia sanayhdistelmiä. Ja tämä vain siksi, koska kaikki mummot ovat alkaneet eristäytyä omiin koloihinsa. Asiaan tosin voi vaikuttaa sekin, että mummo oli sotkenut huonettaan ahkerasti jo monta päivää, joten siellä ei enää juuri mahdu olemaan. Siksi hän päätti hetkeksi poistua tästä rotankolosta. Lopulta oli kuitenkin palattava sinne, koska kukaan ei oikein innostunut. Paitsi ehkä hetkellisesti Liisa Ihmemaasta ja Imupalvelusta, häiriten samalla vuokraemännän ja tämän siskon kauneusunia. Seuraavaa sekoamista odotellessa Ihminen välissä
|
|||||||
![]() | |||||||
|
Njuu. Kissamummot ovat olleet ahkeria viime aikoina, joten heille suotiin lähes kahden viikon mittainen loma. Tai niin, ensimmäinen viikko taisi sujua jonkinasteisessa paniikkitilassa, ainakin suurimmalla osalla. Paniikin hälvettyä lähti kukin kissamummo jälleen omaan suuntaansa nollautumaan. Uusi koitos pian edessä taas, tällä kertaa pitäisi onnistua miellyttämään tiettyjä ihmisiä ihan oikeasti. Siitä tulee varmasti kovin hieno kokemus. Papukaija on ollut verestämässä nuoruusmuistojaan koko viikonlopun ja on kovasti nauttinut häneen kohdistuneesta vittuilusta. Siis todella kotoisa tunnelma. Vanhat inside-jutut on herätelty niin perusteellisesti eloon, että aika on ajoittain pysähtynyt - konkreettisestikin. Kello ilmeisesti pysähtyy juuri silloin, kun saavutetaan ultimaattinen ajastairtautuminen. Jos kuvittelette että tiedän mistä puhun, kuvitelkaa uudestaan. Kissamummojen yhteiselon jatkuvuus on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi. Kaikenlaisia ajatuksia koskien jatkosuunnitelmia on heitetty ilmaan, mutta mihinkään niistä ei olla vielä varsinaisesti ja konkreettisesti tartuttu. Ainoastaan allekirjoittanut alkaa olla pikkuhiljaa entistä varmempi siitä, että hänen tulisi eristäytyä omiin oloihinsa. Vaikka papukaija on evoluution muokkaamana muuttunut sangen sosiaaliseksi eläimeksi, tällä on silti pieniä ongelmia sopeutua kommuunielämään. Hauskaa on ollut, värikkyydestä puhumattakaan - oma ovi on kuitenkin aina oma ovi. Ensi viikolla kommuunissa jälleen, voipi olla että ainakin papukaija juhlistaa alkanutta opintokokonaisuutta torstain tienoilla. Perjantai kun näyttää varsin tyhjältä. Itse asiassa niin tyhjältä, että sille tulisi keksiä jotain täytettä. Aurajuustoa, tonnikalaa ja ananasta.
|
|||||||
![]() | |||||||
|
Eilen osa kissamummoista meni baariin. Ne ajatteli että joo että jos parit otetaan ja sitten mennään kotiin ruokkimaan kissaa. No jaa. me otettiin tosi monta. Salmaria lähinna. Vuokraemäntä halusi nähdä rastatukka kämppiksen ihan hirveässä humalassa joten se perusti keräyksen. Keräyksen nimi: Juotetaan se humalaan. Mut sitten tapahtui yllättävä käänne. Se olikin itse ihan kännissä. Aamulla se herää vaatteet päällä sängyssä puhelimensoittoon klo 11. Sen olis pitäny olla koululla kaheksalta. Sen kädessä lukee Marikon tissit. Eikä se muista hirveästi edellisestä illasta. Verhon takana pakataan jo. Me ollaan menossa Tampereelle.
|
|||||||
![]() | |||
|
Mummot elää horroksessa. Ne kulkee ja tekee ja niitä kyllästyttää tämä jäätävä talvi. Niitten nenät jäätyy. Ne ei muista kirjottaa blogia eikä ne jaksa. Ne tarvii C-vitamiinia. Vuokraemäntä makaa puolet päivästä ja ajattelee toisen puolen sitä että pääsisi takas nukkumaan. Se jättää leipäsiä uuniin ja huomaa vasta kun talo haisee savulle ja pellillä on kasa hiiliä. Jos on liian rankkaa se vetää päiväkännit. Se mesettää siskon kanssa viereisestä huoneesta toiseen. Jotkut tanssii. Laulaa. Yksi kyttää kaljuja miehiä. Kaikki kyttää erotiikkaliikkeen asiakkaita. Toinen karkasi viimeyönä. Ihminen välissä kuuleee kaiken sillä sillä ei ole ovea.
|
|||
![]() | |||
|
Lyhyesti. Tuparit oli niin hyvät, ettei olla selvitty niistä vieläkään. Pikkujouluja odotellessa. Uusia lempinimiä on annettu. Niistä on myös kovasti pidetty. Kaikki ovat palamassa loppuun, kynttilöitä poltetaan joka päästä ja stressi sen kun kasvaa. Kellään ei ole mitään positiivista sanottavaa. Voi joulu, tulisit jo.
|
|||
![]() | |||||||
|
Toipuminen tiistain tupareista on ilmeisesti kaikilla kestänyt melko kauan. Ainakin sen perusteella, että viimenen kirjotus on maanantailta. Mutta siis; hengissä taidetaan kaikki olla. Tiistaista siis jotain ylimalkasta. Huulia oli paljon, kakkua ja kaikkee. Porukkaakin melkosesti, mutta johonkin oli unohtuneet ne tietyn tyyppiset avecit, vaikka niitä kutsussa nimen omaan kuulutettiin. Niinkuin yleensäkin, toisilla oli erityisen kivaa ja toisilla taas vähän vähemmän, mutta siinähän se meni. Sapuskaakin saapu tarpeeks, ja juomapuolta myös, booli melkosen tujua. Jatkona laulelua Anturassa ja kuulemma jossain muuallakin. Kertokoot joku vähän enemmän muistavampi tarkempiä tietoja. Kun vihdoin keskiviikko aamuna (päivänä), aamuna (päivänä) uskaltauduin keittiöön, kohtasin melkosen rahavuoren, pulloja siis, kukahan nekin veis kierrätykseen, vieläkin nurkissa pyörimässä. Jatkona rauhallinen viikonloppu... Niin tarkotus oli vaan todeta, että hengissä ollaan. -Ihminen välissä-
|
|||||||
![]() | |||||
|
Huomenna koittaa se päivä. Teemana kuumaakin kuumemmat huulet! Meille tulee niin mukavaa. Tuskin maltan odottaa!!! Luvassa tapahtumien ruotimista myöhemmin tällä viikolla.
|
|||||
![]() | |||||
|
Tuo kissa on nähtävyys. Onneks se pesukoneen asentaja ei kysyny sen nimeä.
|
|||||
